Back to Group
Carolina Oliveira
3 years ago
Korjuun Haastattelu: Tuomas Pöyry - Järvi-Suomen Kalatuote

 

Järvi-Suomen Kalatuotteen Savumuikku on ollut mukana Korjuu.comin herkkukasseissa. Heiltä saa kalafileet, peratut kalat ja mädit sekä herkulliset savukalat. He valmistavat erilaisia kalasäilykkeitä, kalajauhelihaa, pakasteita, tilaustuotteita sekä lemmikkien herkkuja kotimaisesta kalasta. Heidän kalastajat kalastavat mm. Puulan, Suonteen, Saimaan ja Päijänteen puhtailla vesillä. Tuotteiden tuoreus, raaka-aineiden kotimaisuus, kestävä kalastus ja vähän hyödynnettyjen kalalajien jalostus sekä työpaikkojen tarjoaminen maaseudulla ovat heille tärkeitä asioita.

 

1. Voitko kertoa milloin ja miksi aloitit yrityksen?

 

Järvi-Suomen Kalatuote on saanut alkunsa 1980-luvulla Hirvensalmella puhtaasta vedestään kuuluisan Puulaveden rannalla. Yritys toimi alkuvuodet toiminimenä ja vuodesta 1996 vuoteen 2019 saakka Puula-Särvin Oy:n nimellä. Vuonna 2019 yritys siirtyi uuteen aikaan iktyonomi Tuomas Pöyryn vetovastuulla. Yritys valmistaa korkealaatuisia tuotteita kotimaisesta järvikalasta, kuten kalasäilykkeitä, savukalaa, erikoistuotteita ja lemmikkien herkkuja.

 

2. Minkälainen on tyypillinen työpäivä Kalatuotteessa?

 

Aamut alkavat aikaisin kalatehtaalla, usein kuudelta. Työtehtäviin kuuluu niin kalojen vastaanottoa, perkausta, savustusta, purkitusta kuin myyntiäkin. Järvikala on luonnontuote ja villin luonnon ehdoilla mennään. Sääolosuhteet ja kausivaihtelut vaikuttavat kalan saatavuuteen merkittävästi.

 

3. Kuinka tärkeää roolia tuotteen alkuperä, eettisyys ja kestävä kehitys näyttelee yrityksessä?

 

Eettisyys ja kalan alkuperä on tärkeä perusasia työssämme. Tuotteet valmistetaan käyttäen vain kotimaista kalaa, joka on kestävästi pyydettyä. Pyrimme minimoimaan hävikkimme mahdollisimman pieneksi nopeilla prosesseilla ja monipuolisella tuotevalikoimalla. Tähtäämme materiaalien tehokkaaseen käyttöön ja käytämme vihreää sähköä. Kalanperkuun biojätteestämme tuotetaan biokaasua.

 

4. Onko COVID-pandemia vaikuttanut yrityksen toimintaan?

 

Vuonna 2021 tuomme useita uusia tuotteita markkinoille, niin ihmisille kuin lemmikeillekin. Tuomme kuluttajille lisää valmiiksi pakattuja kotimaisia kalatuotteita, joita on helppo käyttää jokapäiväisessä ruoanlaitossa.

 

5. Voitko kertoa tarkemmin kalojen alkuperästä?

 

Käytämme vain kotimaista kestävästi pyydettyä kalaa ja kasvatettua kirjolohta. Kalastajat kalastavat kalat lähialueen puhtaista järvistä kuten Saimaalta, Puulavedeltä, Päijänteeltä, Suonteelta ja Puruvedeltä. Kaloista eniten käytämme muikkua, kuhaa, särkeä ja lahnaa. Lisäksi käytämme kuoretta, haukea, ahventa, madetta, säyneä ja muita särkikaloja.

 

6. Suosivatko suomalaiset nykyään kotimaista kalaa?

 

Ihmiset ovat tietoisempia ja kotimainen kala kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän. Ympäristön kannalta kotimaista kalaa kannattaakin suosia. Esimerkiksi kotimaiset kalasäilykkeet ovat vaivaton vaihtoehto, valmiista kalasäilykkeistä saa varsin helposti loihdittua monenlaisia ruokia.

 

7. Millä tavalla mielestäsi suomalaiset suhtautuvat lähiruokaan?

 

Kalanjalostus on alkutuotannon kanssa matalan katteen toimintaa, sisävesien kalastusmäärät ovat pieniä ja tuotteet ovat erikoistuotteita, joiden pienteollinen tuotanto on intohimomme. Lähikala on jatkuvasti kysyttyä ja jatkossa olemme valmiita merkitsemään tuote-eriä jopa vapaaehtoisin alkuperämerkinnöin, jotta kuluttajat saavat tietää kalan alkuperän ja jotta saamme ohjattua myös jalostettuja tuotteita myyntiin pyyntivesien lähiseuduille.

 

 

Photo: Järvi-Suomen Kalatuote Facebook

Edited 3 years ago
Article Comments
This article has no comments yet.